Se, että sain pihaani viime viikolla viisi ruskeaa kotkottajaa, on astetta pidemmän psyykkisen prosessoinnin tulos. Koska olen kaupunkilainen, sairastan lihassairautta ja koska sitä, tätä ja tuota, ainoastaan haaveilin maalla asumisesta aiemmin. Haavekuvissani näin itseni metsän reunassa asumassa isolla tontilla, josta saisi kasvikset omasta pihasta, marjat ja sienet metsästä ja kananmunat omilta kanasilta. Ajattelin ajatuksen olevan ihan mahdoton, kunnes pikkuhiljaa aloin kysyä itseltäni, mikä minua oikeasti estää? Kaksi vuotta sitten viimein muutimme kaupungista haja-asutusalueelle Pohjois-Tuusulaan. Vähitellen sain todeta, että hyvinhän täällä pärjää, lapsilla on pihassa puuhaa ja itse saa nauttia metsästä ja puutarhasta.

Kun me sitten viime viikolla haimme viisi kanaa läheiseltä Lassilan luomutilalta, ja vapautimme ne pahvilaatikosta uuteen kotiinsa meidän pihassa, tuntui se todelliselta unelmien toteen käymiseltä!

Ihan ensin mietimme kesäkanojen pitoa, mutta aika äkkiä tajusimme, että kyllä ne tulevat jäädäkseen. Näin ollen aloitettiin pihasta valmiiksi löytyvän pyörävarastona käytetyn rakennuksen eristäminen talviasuttavaan kuntoon. Muutamia muitakin modifiointeja piti tehdä, jotta tilasta saatiin kanoille soveltuva asumus. Kuusineliöiseen varastoon tehtiin pieni eteisosa, joka suljettiin väliovella. Eteistila estää kanalan jäätymisen oven kohdalta ja antaa mahdollisuuden säilyttää rehuja ynnä muuta tarpeellista lähellä. Ilmanvaihto oli hoidettava kuntoon, sekä tehtävä seinustalle kanojen kulkuluukku. Kanalaan rakennettiin kävelysilta kulkuluukulle lankusta. Nurkkaan asennettiin kolmeen kerrokseen munintakopit ja niiden viereen nukkumaorsia. Vielä tarvitaan talveksi päivänvalolamppu sekä lämpöpatteri kovimpien pakkasten varalle.

Kulkuluukusta on käynti pihalle jaloittelutarhaan, joka tietysti oli myös suunniteltava huolella. Koska asumme metsän laidalla, verkotettiin jaloittelutarha kokonaan ympäri, jottei ketut kaiva itseään tarhaan paistinkuva silmissään. Tarha katettiin valokatteella. Lintuinfluenssa-säädösten takia kanoja ei saa pitää ulkona keväällä muuttolintujen tuloaikaan, jos ei tarhaa ole katettu. Toki kate estää myös kanahaukkojen ja muiden petolintujen hyökkäykset.

Kuivikkeeksi valikoitui turve sekä oljet. Kanoille tehtiin myös kylpylaatikko, jossa ne saavat ottaa turve-tuhka-hiekkakylpyjä. Tuhkaa kannattaa laittaa kanojen kylpypaikkaan, koska se ehkäisee ulkoloistartuntoja. Harmi vaan, etteivät meidän leidit kiinnostuneet kylpylaatikosta, vaan kaivoivat tarhan hiekkapohjaan kuopan, jossa peseytyvät. Tuhka lisätään siis jatkossa sinne.

Lassilan luomutilalta (www.lassilantila.fi), josta kanarouvat haettiin, saatiin mukaan myös luomurehut ja kanakalkki. Niiden lisäksi kanat saavat päivittäin erilaisia kotiruoantähteitä sekä pikku kananhoitajien syöttämänä runsaasti voikukanlehteä ja rikkaruohoa. Lisäksi kanat pääsevät joka päivä takapihalle jaloittelemaan ja tonkimaan maasta matoja ja muuta ihanaa!

Ainakin ensimmäisen viikon perusteella rouvaset ovat kotiutuneet hyvin ja vaikuttavat erittäin tyytyväisiltä elämäänsä. Kiira, Sirkka, Lissu, Lempi ja Hulga alkoivat munia heti ensimmäisestä aamusta lähtien, ja pitävät hyvää huolta isäntäväen munataloudesta!

Itse olen huomannut, että ei mikään – ei siis mikään – ole parempaa mindfulnessia ja maadoittavaa läsnäoloa, kuin kanojen touhuamisen katselu. Kaikki ne äänet, tuoksut, ja huvittava hössötys on ihan parasta viihdettä!

Vielä lukuvinkki: Jos harkitset oman pikku kanalan perustamista, hanki käsiisi Kirsti Hassisen teos Omat kanat, omat munat. Pihakanalan perustaminen. Se on todella selkeä ja hyvä opas alkuun pääsemiseksi.