Olen diplomiravintoneuvoja Hanna Hiltunen ja sairastan synnynnäistä lihassairautta. Olin pitkään kärsinyt erilaisista ihon ja suoliston vaivoista. Vastustuskykyni oli heikko ja olin koko ajan väsynyt. Kiinnostuinkin funktionaalisesta ravintoterapiasta oman kokemuksen kautta. Koin mullistavana oivalluksena sen, että voin vaikuttaa omaan vointiini ja jaksamiseeni kehoa kuuntelemalla ja tekemällä oikeita valintoja ruokakaupassa.
Olin syönyt lautasmallin mukaan, joten en osannut aavistaa vian löytyvän juuri lautaseltani.
Aloin pikkuhiljaa kyseenalaistaa massoille suunniteltua ruokavaliota, ja aloin etsiä juuri minulle sopivia vaihtoehtoja. Löysin verensokeria tasaavan ruokavalion. Yllätykseni oli suuri, kun monet minua vaivanneet krempat katosivat. Ja mikä parasta, en enää ollut väsynyt aamusta iltaan, ja flunssakierre katkesi. Oivalsin, että olin pitkään niputtanut jaksamisongelmani lihassairaudestani johtuviksi. Kun löysin itsehoidon maailman, sain uuden elämän. Olin niin vaikuttunut, että opiskelin ravitsemuksesta itselleni uuden ammatin. Aiempi biotekniikan insinöörintutkintoni tukee mukavasti ymmärrystä ihmisen fysiologiasta ja kehon biokemiallisista prosesseista.
Toivon inspiroivani asiakkaitani esimerkkini avulla kokeilemaan rohkeasti elämäntapojen korjaamista kohti parempaa vointia.
Vahvuuteni on ymmärtää erilaisten ihmisten erilaisia elämäntilanteita, mikä mahdollistaa yksilöllisen ratkaisun löytymisen. Pureudun aina asiakkaani kanssa myös siihen, mitkä psyykkiset tekijät estävät muutoksen käynnistymistä ja näiden esteiden purkaminen on prosessin keskiössä. Tärkeintä on olla itselleen armollinen ja viihtyä omassa kehossaan. Silloin ihminen alkaa luonnostaan hoitaa itseään rakastavasti tuomitsemisen ja rajoittamisen asemesta. Pienistä valinnoista muodostuu lopulta suuri muutos, joka on luonteeltaan pysyvä.
Hyvään oloon ei ole oikotietä, mutta oikeanlaisen avun turvin voit onnistua!
Hanna Hiltunen
Koulutukseni:
Bio- ja elintarviketekniikan (AMK) -tutkinto v. 2007
Diplomiravintoneuvojan tutkinto (69 op.) v.2015 Suomen terveysopisto Salus
-Ravinto-oppi 0-4 (Pääravintoaineet, Hivenravintoaineet, Erityisryhmien ravitsemus, Urheilu- ja liikuntaravitsemus)
-Ravintoterapian perusteet 1-4
-Luontaislääketieteen perusteet 1-2
-Lääketieteen perusteet (Anatomia ja fysiologia 1-2, Tautioppi 1-3, Neurologia, Psykiatria, Psykologia)
-Ravintoterapia 1-3A, 7B (Paasto- ja puhdistusterapiat, Luontaistuotteet terapiatyössä, Suoliston terveys, Aminohappoterapia)
-Pätevöityminen ja työharjoittelu, kirjallinen diplomityö
Muut kurssit:
NLP-perusteet 10/2015
Yritystä! -Projektin mentorointikurssi 11/2016
Jäsenyys:
Suomen ravintoterapiayhdistys Raty Ry