Luonnonyrttien pauloissa

Kävimme muutaman ravintoterapeutin voimin kesäkuisena tiistai-iltana tutustumassa villiyrtteihin Satu Hovin tykönä Katajahovissa, Pornaisissa.

 

Satu Hovi johdattamassa luonnonyrttien maailmaan.

 

Luonnonyrttejä on käytetty vuosituhansia paitsi ruoanlaitossa, myös lääkkeeksi. Jostain syystä tämä mahtava, monipuolinen ja ilmainen tarjonta on painunut unohduksiin. Samaan aikaan ihmiset kamppailevat terveyspulmien kanssa, jotka johtuvat heikosta ravitsemuksellisesta tasosta tehotuotetun ravinnon ollessa aivan liian ravinneköyhää. Lääkkeisiin luotetaan, mutta rohdoksiin suhtaudutaan epäilevästi. Silti kasveja on käytetty lääkintään tuhansia vuosia, kun taas teollisia lääkkeitä on ollut olemassa lähinnä muutamia vuosikymmeniä. Toki rohdoskasveja kerättäessä kasvit tulee tuntea sataprosenttisen varmasti, jotta suuhun ei päädy myrkkykasveja.

Jos kasvilääkintä kuulostaa liian ”vaaralliselta”, kuka tahansa voi huoletta täydentää hivenaineiden, vitamiinien ja antioksidanttien saantia lisäilemällä ruokiin vaikkapa nokkosta, voikukkaa tai vuohenputkea.

Katajahovissa pääsimme tutustumaan kymmeniin erilaisiin ruoka- ja rohdoskasveihin, joita metsät ja niityt ovat juuri tällä hetkellä väärällään. Saimme maistella tuoreena ja kuivattuna mm. mataraa, nokkosta, litulaukkaa, lutukkaa, vadelmanlehteä, siankärsämöä, kuusenkerkkää, katajankerkkää, voikukkaa ja montaa muuta.

Tutustuimme erilaisiin säilömismenetelmiin kuivaamisesta hiostamiseen ja siirapista yrttilikööriin. Likööreitä en tohtinut maistella, koska olin autolla liikenteessä, mutta yrttisimaa ja havujuomaa tuli kyllä naukkailtua.

Saimme myös maistaa Satun valmistamia herkkuja, kuten pihlajanmarjaleipää sekä aivan mahdottoman hyviä rahka-voilevitteitä, luonnonyrteillä maustettuja tietenkin. Lainasin tähän Satu Hovin uunituoreesta kirjasta ”Luonnonyrtit” reseptin tuohon herkulliseen leivänpäälliseen.

 

Satu Hovin uunituore teos: Luonnonyrtit – tunnistaminen, terveysvaikutukset, reseptit.

 

Yrttivoi

1 dl voita

200 g rahkaa

½ dl lutukan tai litulaukan lehtiä hyvin hienonnettuina

1 tl suolaa

Sekoita ainekset ja silppua tuoreita tai muserra kuivattuja yrttejä maun mukaan.

 

Litulaukka

Litulaukka on todella maukas, valkosipulia maultaan muistuttava yrtti.

Käy tutustumassa Satu Hovin palveluihin: http://www.katajahovi.org/