Lienee parasta kertoa muutamalla sanalla itsestäni, näin uusien nettisivujen julkaisemisen kunniaksi. Olen Hiltusen Hanna, tätä kirjoittaessani 38-vuotias kahden lapsen äiti Tuusulasta.
Sairastan synnynnäistä lihassairautta, myotonia congenitaa. Olin pitkään kärsinyt erilaisista ihon ja suoliston vaivoista. Vastustuskykyni oli heikko ja olin koko ajan väsynyt. Kiinnostuinkin funktionaalisesta ravintoterapiasta oman kokemuksen kautta. Koin mullistavana oivalluksena sen, että voin vaikuttaa omaan vointiini ja jaksamiseeni kehoa kuuntelemalla ja tekemällä oikeita valintoja ruokakaupassa.
Olin syönyt lautasmallin mukaan, joten en osannut aavistaa vian löytyvän juuri lautaseltani.
Aloin pikkuhiljaa kyseenalaistaa massoille suunniteltua ruokavaliota, ja aloin etsiä juuri minulle sopivia vaihtoehtoja. Löysin verensokeria tasaavan ruokavalion. Yllätykseni oli suuri, kun monet minua vaivanneet krempat katosivat. Ja mikä parasta, en enää ollut väsynyt aamusta iltaan, ja flunssakierre katkesi. Oivalsin, että olin pitkään niputtanut jaksamisongelmani lihassairaudestani johtuviksi. Samalla lasten suolisto-ongelmat ja yliherkkyydet alkoivat helpottaa. Perheemme alkoi voida paremmin. Kun löysin itsehoidon maailman, sain uuden elämän.
Olin niin vaikuttunut, että opiskelin ravitsemuksesta itselleni uuden ammatin. Aiempi biotekniikan insinöörintutkintoni tukee mukavasti ymmärrystä ihmisen fysiologiasta ja kehon biokemiallisista prosesseista.
”Toivon inspiroivani asiakkaitani esimerkkini avulla kokeilemaan rohkeasti elämäntapojen korjaamista kohti parempaa vointia.
Opiskelemani diplomiravintoneuvojan tutkinto perustuu luonnonlääketieteeseen ja funktionaaliseen ravintoterapiaan. Funktionaalinen ajattelu tarkoittaa ihmisen katsomista holistisesti, kokonaisuutena. Emme keskity hoitamaan oiretta, vaan tutkimme oireen taustalla olevaa syytä. Etsimme ihmiskehon omaa parantavaa voimaa. Keskiössä on itsehoito, vastuun ottaminen omasta elämästä ja terveydestä. Hoidossa otetaan huomioon ihmisen psyyke, sosiaaliset olosuhteet, kehon ja mielen yhteys. Lähestymistapa on hyvin yksilöllinen. Keinot, joita ravintoterapiassa käytetään ovat mahdollisimman luonnollisia. Kaikkea synteettistä ja kemiallista vältetään.
Toivon inspiroivani asiakkaitani esimerkkini avulla kokeilemaan rohkeasti elämäntapojen korjaamista kohti parempaa vointia. Vastaanotoillani Järvenpäässä ja Lahdessa otan vastaan asiakkaita laidasta laitaan. Oman lihassairaustaustani myötä minulle luontevaksi kohderyhmäksi on muodostunut liikuntavammaiset. Kohtaan paljon myös harvinaisista sairauksista kärsiviä asiakkaita, ja sairastan sellaista itsekin.
Vastaanottotyöni vastapainoksi kierrän säännöllisesti pitämässä ravintoluentoja potilas- ja vammaisjärjestöjen sekä yhdistysten kursseilla ja tapahtumissa. Pidän myös edullisia yleisöluentoja toimipisteissäni Lahdessa ja Järvenpäässä. Tarvittaessa luennoin myös ”kotikäyntinä”, vaikkapa kaveriporukan illanvietossa.
Vapaa-ajanharrastukseni on jonkinasteinen vammaisaktivismi. Vammaisten yhteiskunnallisen aseman ja oikeuksien puolustamista harjoitan kuulumalla Uudenmaan lihastautiyhdistyksen hallitukseen sekä valtakunnallisen Lihastautiliiton hallitukseen. Kuulun erilaisiin asiantuntijatyöryhmiin kuten Harvinaiset-verkoston asiantuntijatyöryhmään sekä vammaisyrittäjien asialla olevaan työryhmään Invalidiliitossa. Ruohonjuuritasolla autan usein ravintoterapia-asiakkaitani myös esimerkiksi sosiaaliturvaan liittyvissä asioissa.
Oheisessa lehtijutussa kerron itsestäni ja työstäni. Juttu on julkaistu Invalidiliiton jäsenjulkaisussa, IT-lehdessä 1/2017.